Olen kaksi kertaa viettänyt täällä useita päiviä retkeillen.Maastot paikoin tosi vaativia, joten en suosittele huono polvisille tai yleiskunnoltaan heikommille esim.Noitatunturin valloitus, jonne ei ole helle päivänä mitään asiaa ilman useampaa litraa vettä per hlö, eikä oikein pelkillä lenkkareillakaan, jotka eivät anna nilkalle tukea!Varsinkin rakka ja muut kivikot haasteellisia, koska kivet keikkuu jalan alla. Maisemat aivan huikeita, kuten satumaiset metsätkin keloineen ja kynttiläkuusineen! Juomaveden suhteen kannattaa huomioida se, ettei Luoston keskustassa eikä Pelkosenniemellä ole mitään yleisvesipistettä, jossa täyttää tyhjentyneet vesipullot ja kanisterit.. eli Naavan naistenvessasta lastenpesualtaan kraanasta pystyy täyttää 5l pänikät kylmällä vedellä Naavan aukioloaikana. Muutoin on aina (tietääkseni) mentävä jonnekin laavulle tai kämpälle, jonka yhteydessä sijaitsee kaivo. Tää oli aika rasittava juttu.. lähteä nyt vettä noutamaan kävellen joltain laavulta, jos et halua aina ostaa uutta pänikkää. Ruokakaupat tosi kalliita, pieni muovipussillinen (sis.yhen päivän ruoka plus aamu- ja iltapalat ja pari tölkkiä) maksoi 50€!!. Hyttyssavut on olleet aina loppu, joten roudaa omat savut kotoa asti mukana jos et halua kuolla itikoitten härnäämänä grillipaikalle. Ja vinkiksi niille, jotka eivät tätä tiedä: kunnioittakaan vuokrakämppien yksityisyyttä! Esim.Huttujärven vuokrakämpällä kuten Kuukkelissakin on vuokraajalla käytössä sauna. Kun olimme Huttujärven vuokramökissä emme päässeet illalla ollenkaan uimaan saunan jälkeen, koska joku pariskunta oli pystyttänyt leirin mökin laiturille(siinä kiertää laituria penkit). Tulimme klo20 aikaan päivän vaellukselta ja lämmitimme saunan, niin ko.pariskunta naku-ui ja lounasti laiturilla klo22:00asti. Kaiken lisäksi toinen pariskunta oli vallannut meidän vuokramökin kuistin, levittänyt siihen kaikki retkitavaransa ja ruokansa ja panneet meidän hyttyssavut palamaan sekä ripustaneet omat hikiset vaatteensa meidän puhtaidenvaatteiden viereen laittamalleni pyykkinarulle.Toki siitä lähtivät anteeksi pyydellen eikä kehdahdattu heille mitään ikävää sanoa, mutta vieressä ollut hieno grillikatos ei ollut heille kelvannut koska siihen ei paistanut ilta-aurinko kuten kuistillemme paistoi. Ja lisäksi kuulimme että laiturille oli linnoittautunut tämä toinen pariskunta joten haaveet uinnista tai virvelin heittelystä sai nekin haudata. Laiturin pariskunta oli viettänyt siellä aikaan ainakin klo18 lähtien. Samoin kuukkelissa koin kamalan yllärin kun vain vuokramökin käyttöön tarkoitetulle grillipaikalle pelmahti aamulla klo7:30 koiranomistaja koirineen, olin siinä mökin sisäpihalla pesemässä hampaita pikkuhoususillaan ja pelkkä ohut ja lyhyt paidan huitale päällä. Myös yksi pariskunta kävi myöhään illalla grillaamassa makkaransa meiltä mitään kysymättä ja jättivät siihen vielä muoviroskat grilliin käryämään.. hekään eivät anteeksi pyydelleet vaikka heitä säikähdin, kun lähdin pyjamassa huussiin. Ed.kerralla yhet pystytti telttansa suoraan kaivon viereen, josta on esteetön näkymä vuokrasaunan kuistille(saunassa ei ole pukuhuonetta), joten saunomisesta tuli aika kiusallista naisväelle.. Myös edellisten vuokralaisten roskia joutui roudata pois, oli jätetty säilyketölkkiä ja jos jonkin näköistä roskaa mm.Huttujärven grillikatokseen.Ja joku mökin vuokraaja oli vienyt mukanaan kalaverkot tuvalle vaikkei järvestä saa verkoilla kalastaa kuin paikalliset!! Ja niitä oli käytetty sillä veneessä oli kivi ankkurina ja kaksi vesikanisteria merkkeinä, hyi häpeä sinä joka tälläista teit!! Ja sitten vielä kehtasit heittää nailonverkon tuvan biojätesäiliöön, jota on monet muutkin käyttäneen sekajätteittensä päätepisteenä👿😡🤬 Hei te, jotka ette jaksa roudailla pois tuomianne roskia, lopettakaa retkeily ja luonnon sekä toisten retkeilijöiden päivän pilaaminen jätteillänne ja tunkeilevilla käytöstavoillanne. (tällä kertaa tämmöinen negaryöpytys) Kuitenkin mökki maksaa 60€/yö niin toivoisi saavansa vuokraan kuuluvaa...
Read morePyhätunturilla hyvä ja helppo kävelyreitti ja kauniit näköalat kurun pohjalla kulkea, sitten korkeammallekin Pyhänkasteen putouksen jälkeen. Juuri tuon reitin suunnittelussa on mielestäni jääty aika pahasti puolitiehen siinä mielessä, että turistin on mahdoton uskoa ja arvata mitä tulee eteen jos haksahtaa luottamaan opastetauluihin merkityn lenkkireitin eteläisen osan laatuun, koska pelkästään opastetaulua katsomalla voisi luulla ettei se voi olla juuri pohjoista osuutta huonompi.
Lenkkireitin länsikärkeä lähestyttäessä polku muuttuu juurakkopoluksi, sitten rakkamaastoksi ja jos kulkee pidemmälle astuen eteläiselle osuudelle niin polku muuttuu asteittain jopa painajaismaisen vaikeaksi, varsinkin jos kuljet reittiä syysmyöhällä kuten tein.
Joudut laskeutumaan erittäin vaikeaa rakkakivikkoa ilman että olet huomannut ottaa keppiä apuvälineeksi. Ilman taskulampun valoa en olisi onnistunut. Painajaista lisää se, että taakse ei tee mieli kääntyä, ja maastokartta kännykässä näyttää, että paluureitti kulkee mahdollisesti muutaman metrin levyisen ojan yli ilman merkittyä siltaa, vaikkei aivan niin huonosti lopulta ollut asia. Painajaista lisää vielä houkutus mennä maastokarttaan merkittyä toista erittäin pitkää ja mutkittelevaa polkua vieläkin etelämmäs vesiojan välttämiseksi.
Eteläisellä reitillä on hyvin helppo loukkaantua pahasti sairaalakuntoon rakkarinteissä, ellei ole eränkäynnin harrastaja kuten itse olen. Jos on lähes pimeä ja menee reitille hyväuskoisuuttaan, on joka hetki vaara eksyä polulta, koska se näyttää haarautuvan kahdeksi aivan vähän väliä.
Reitillä on heijastintolppia, mutta nekään eivät aina näy taskulampun valossa, ja mistä vaikea reitti alkaa länsipäässä, näyttää heijastintolpat lähtevän kohti aivan eri suuntia rinnettä ylös, siten että ne ovat aluksi melkein rinnakkain.
Minun on vieläkin vaikea uskoa millainen kulkemani reitti oli eteläosuuden osalta ja kokonaisuutena, koska pohjoisreitti ei anna minkäänlaisia viitteitä siitä minkälainen eteläreitti on. Ymmärrän että jos reitti on ammattilaisille suunnattu, niin sitä ei pitäisi kulkea, mutta kyseistä luonnonpuistoa entuudestaan tuntemattomalle se tuntuu aivan järjettömältä suunnittelulta, joka menee koko ajan vain inhottavammaksi ja vaikeammaksi, ja sama tilanne syntyy kun alkaa miettiä mahdollisuuksia palata takaisin, koska rakkarinteitä ei noin vain kuljeta takaisin.
Kyse on kuin uhkapelistä jossa panokset kovenevat koko ajan, kun miettii onko takana sittenkin helpompaa kuin edessä, vai olenko kulkemassa viimeisten lohkareiden ylitse? En uskalla toivottaa parempaa onnea muille samassa tilanteessa, koska se olisi mautonta ja mielestäni aika...
Read moreI love this place! Even though it is small, it is one of my favorite parks in Finland. We did the light blue loop trail Tunturiaapa and the section of the red Karhunjuomalampi trail that goes through the beautiful Isokuro gorge. This is the best hike if you have only a single or even half of a day because it shows the variety of the park with the gorges, the taiga forest with birdlife from siberia and the peat filles "aapa" bogs at the south end of the light blue loop. There is also a birdwatching tower in the bog if you are interested in that. This is truly the stereotypical Finnish forest landscape. Peaceful and serene, the minute you leave the visitor center...
Read more