5 tähteä tarkoittaa Googlen asteikolla "aivan mahtavaa". Muinassa Rauman museoilla ja paikallisilla ihmisillä on aarre! Vapaaehtoiset tekevät paljon työtä museon hyväksi ja se on meidän kaikkien ihailtavana ihan ilmaiseksi.
Museon miljöö on kovin miellyttävä ja toimii paikallisten juhlakuvausstudiona. Muina on Rauman seudun - Vasaraisten oma - Seurasaari, joka kyllä kokoelmaltaan on Seurasaarta yhtenäisempi. Täällä riittää esineistöä aivan häkellyttävän paljon. Vaikutuksen teki myös tämänhetkisessä näyttelyssä se, että esillä olevissa valokuvissa oli myös tieto siitä, ketä kuvissa oli.
Pääsimme mukana olevien paikallisten ihmisten ansiosta kurkistamaan myös aittoihin. Kiivettiin luhtiaitan ylisillekin. Yläkerran lattia oli kokemus: tiesittehän, että myös lattialla kävellessä voi tulla korkeanpaikankammo? Jossain parkkipaikan tykönä on myös keinu, joka vastaa silloista Linnanmäki-käyntiä. Keinu on siirretty sivummalle, koska siinä saa aika kovat vauhdit.
Muistakaa myös tsekata lampaan silmäripset. Tekivät minuun ison vaikutuksen kaupunkilaisena, eläinrakkaana ihmisenä ja...
Read moreLampaita ja kivan näköisiä rakennuksia. En sattunut olemaan siihen aikaan että olisi päässyt tutustumaan...
Read moreHyvin hoidettu paikka, hieno kohde tutustua entisajan elämään ja kotiseutuun. Hyvä palvelu, oli ilo...
Read more