Pidän kansallispuistosta paljon. Estetiikaltaan yksi parhaimpia ja monipuolisimpia eteläisessä suomessa. Arvosanaa pudottaa maaston vaikea ennustettavuus ja polkujen vaikea seurattavuus. Jos väkeä pyrkii pakoon niin tämä ei ole otollinen paikka. Mieli lepäisi jos ei joko väistelisi vastaantulijoita tai keskittyisi reitillä pysymiseen.
Lenkki Punassuon parkkipaikalta Matildanjärvelle yli 15km hyvälaatuista polkua mutta säännöllisesti vaikeasti suunnistettavaa reitistöä.
Maastossa ei välillä tiedä missä on ja minne karttaan merkkaamattoman haarukan polut vievät. Metsähallituksen karttaan merkityn polun seuraaminen on siis välillä haastavaa itäisellä ja pohjoisella Teijon kansallispuistolla.
Nenustan ja Sahajärven kierroksella tuppas eksymään reitiltä jos luotti liikaa eikä pälyile ympärille reittimerkkien perässä.
Suunnistusvaikeudet katoaa hetkeksi kun Sahajärven ylittää eteläiseen kansallispuistoon. Mutta palaavat jälleen puolakkajärven eteläpuolella jossa karttaan merkattu yli kilsan pituinen pitkospuu-polku vaikutti pikemminki parisataametriseltä ja onkin suurimmaksi osaksi osittai epäselkeetä kivikkoista metsäreittiä.
Sahajärven ylitys vaatii runsaasti käsivoimia tai vaihtokäsiä vaijerilossin käytössä. Veden ylityksen eivät ole lyhyitä.
Teerisaaren ja Matildanjärven välisillä suopitkoksilla tuli vastaan kyykäärmeitä
Puiston kaikilla osuuksilla paitsi Punassuolla oli runsaasti liikehdintää Syyskuun vika viikonloppu.
Matildanjärvellä oli joukkio jotka mekastivat poluilla ja järvellä veneillä koko yön noin yheksästä viiteen asti. Alkuillan mekaanisesta paukkeesta päättelen että vetelivät vuokraveneitä pois järvestä.
MATILDANJÄRVELTÄ PUNASSUOLLE ei ole sallittua suoraa kävelyreittiä, koko matka on yksityisiä teitä. Tätä ei ole ilmoitettu mitenkää ennen kuin paikan päällä kiroaa että muutaman kilsan lenkki takaisin autolle onkin...
Read moreSuomen parhaimpia kansallispuistoja. Upea Mathildanjärvi puhtaudessaan omaa luokkaansa. Tänne on hieno pullahtaa varsinkin lämpimänä kesäiltana. Hiljainen ja luonnonläheinen tunnelma. Parkkipaikkaa paranneltu ja nyt sinne mahtuu ruuhkaisempaankin aikaan kaikenlaiset menopelit parkiin. Luontopolun kiertävät järveä ja niiden varrella laavuja joissa voi hyvin evästellä. Silloin kun ei ole tulipalovaroitukset päällä, voi tehdä tulen vaikka makkaran paistamista varten. Hyvä paikka kalastella, kun hankkii tarvittavat luvat. Täällä voi myös tehdä turvallisen soutu- taikka kanoottiretken, eikä virtaavia paikkoja tyynessä järvessä paljon ole. Välineitä saa helposti vuokrattua luontotalosta, kuten soutuveneen tai vaikka kolmen puun väliin ripustettavan Tentsile-teltan. Karavaanareiden suosima lerintäalue parkkialuetta vastapäätä. Välttämättä ei tarvitse mitään täällä tehdä ja suorittaa. Sen kun tulee vain jotenkin paikalle, kuuntelee ja katselee ympäristöä puhtaasta luonnosta nauttien. Täällä on myös hienot auringonlaskut ja nousut. Suosittelen kaikille! Kävelyretken päässä olevassa Mathildan kylässä myös ravintola- ja majoituspalveluja saatavilla, sekä varsinkin kesäisin useampi käsityöläispuoti ja myös alpakkalaidun lähempänä...
Read moreUn bosque natural, bien cuidado y mantenido, con vegetación típica de la zona y lugares perfectos, junto al agua, para el avistamiento de pájaros.
Está permitido ir a recoger setas o frutos rojos silvestres, eso sí, siempre con responsabilidad y cogiendo solo lo que necesitamos.
Tiene muchas zonas de baño, alguna que otra sauna (qué raro, ¿verdad?), refugios para visitantes, empresas que organizan actividades de ocio tanto de agua como de tierra, empresas que preparan tiendas de campaña en suspensión para evitar mojarse con las lluvias o el rocío típico de la zona y rutas increíbles para pasar unos magníficos días en el campo.
Si sólo quieres hacer rutas de montaña que duren un día y sean circulares, o sólo quieres pasar días de naturaleza y baños en las playas de los lagos... Mathildedal es una buena opción para pernoctar. Una ciudad repleta de artistas y artesanos en la que se come estupendamente y que dispone de varios b&b y hasta un hotel...
Read more