Kotieläinpuisto oli surullinen kokemus. Enkä voi suositella puistoon menoa. Erinäisten lintulajien aitaukset/häkit olivat aivan pomppulinnojen ja erittäin kovaäänisten leikkisähkömönkiöiden vieressä ja linnut näyttivät ja tuntuivat erittäin stressaantuneilta ja surullisilta. Useat lajit olivat vailla vettä kesähelteellä. Ihmiset koittivat aktivoida eläimiä tökkimällä niitä aitausten raoista tai niiden ylitse.
Erityisen teatraalisen kokemuksen loi tilanne, jossa aasi juoksenteli tallin ja kenttänsä väliä monta kertaa edestakaisin, kun lapset aidan reunalla seisoen huusivat, "Juokse aasi, juokse!" Aasi pysähtyi meidän kohdallamme, katseli ihmeissään, kun me emme huutaneet sille ja tämä toistui ainakin 5 kertaa samalla kaavalla.
Myös toinen surullinen tapahtuma herätteli erityisen paljon eläintarhan synkkyyttä. Olimme menossa marsuhäkille syöttämään marsuja, mutta jouduimme odottelemaan lapsiperheen väistymistä, kun he siinä olivat ennen meitä. Lapsiperheen nuorin poika heitti hiekkaa marsujen päälle aina, kun nämä koittivat tulla juomaan pullostaan, joka oli sijoitettu aivan häkin reunalle. Lapsien vanhempi (oletettu) ei tehnyt asialle mitään ennen kuin me saavuimme paikalle ihmettelemään tilannetta ja hän sanoi lapselle "Marsu itkee" ja he poistuivat.
Kotieläinpuistosta ei pitäisi tehdä lasten aktiviteettipuistoa pomppulinnoineen ja leikkiautoineen, vaan pitää eläinten aitausten läheisyys rauhallisena, jos eläinpuistoja nyt muutenkaan voi...
Read moreThe target group here is definitely families with young children. But the animals are also quite enjoyable for us as an adult couple. Only thing lacking would be to translate the posters on the enclosures also to English. But with Google translate that's only a minor inconvenience but...
Read moreQuite nice for few hours visit. Besides viewing the animals, one can take a short walk in the forest or spend time on the playground for kids. Good to bring own lunch, there are multiple tables and chairs around. Just make sure the weather is good as all activities...
Read more