Luonnonkaunis Lohtajan Vattajanniemi ja sen edustalla oleva Ohtakarin saari palvelevat monipuolisesti ja ympärivuotisesti kaikkia luonnossa liikkujia. Vattajan alueella saa liikkua jokamiehen oikeudella huomioiden Puolustusvoimien ammunnat, niiden varoilmoitukset ja vaara-alueet. Rajoitukset alueella liikkumisessa löytyvät informaatiotauluista teiden varsilla ja puolustusvoimien nettisivuilta. Lintujen pesimäaika 15.4.-31.7. ja laidunalueet pitää huomioida retkeiltäessä.
Uimarannalta lähtevä ulkoilureitti Karipolku (7,3 km) päätyy Kilpipakkaan, lähelle Erkkilän kuntorataa. Polku kulkee mäntykankaita ja metsäteitä pitkin. Polun varrella on kaksi laavua ja lintutorni. Lintujen pesimäaika 15.4.-31.7. pitää huomioida retkeiltäessä. Reitti on ympärivuotisessa käytössä. Kilpipakasta Erkkilän kuntoradalta lähtevä latureitti kulkee Ohtakariin saakka osin Karipolkua pitkin
Vattajanniemen hietikot kuuluvat Pohjois-Euroopan edustavimpiin dyyniluontokohteisiin ja ovat Suomen laajimmat ja luonnontilaisimmat. Avointa, yhtenäistä hiekkarantaa on yli 15 km. Hiekkarantaa reunustavat avoimet ja rantavehnää kasvavat dyynit, niiden takaiset avohietikot sekä paikoin jopa lehtomaisen rehevät metsittyneet dyynit antavat alueelle oman erityispiirteensä. Valtaosa dyynialueesta kuuluu Vattajanniemen Natura 2000 -alueeseen ja FINIBA -linnustokohteisiin. Vatunginjärvi on ennallistettu kluuvijärvi, jonka vedenpintaa on nostettu noin metrillä. Osaa Vattajan rantaniityistä ja rantametsistä hoidetaan laiduntamalla. Vattaja ja Ohtakari osuvat lintujen päämuuttoreitille ja keväin syksyin muutto voi olla näyttävää.
Ohtakarin pengertien kupeella sijaitsee uimaranta, jonka pysäköintialueella on infotaulu karttoineen, käymälä, jätehuolto, kesäkioski sekä Karipolun lähtöpiste. Vattajan lintutornista on hyvät näkymät merelle. Rannalla kiertää Metsähallituksen dyyniluontopolku. Karipolun varrella on kaksi laavua, Jussinpauhan lintutorni ja Vatungin luontopolku.
Ohtakarissa on näkötorni, luontopolku, grillikatos, käymälät, seurakunnan leirikeskus, majoitustiloja, baari-kioski kesäisin, kalastusmuseo, kala- ja vierasvenesatama. Saaressa on paljon kesäasuntoja, joten muista pysyä merkityillä poluilla.
Alueen eteläosassa on Puolustusvoimien rakentama Lahdenkroopin näkötorni, joka soveltuu myös lintujen tarkkailuun. Lahdenkroopissa on myös laavu ja merkitty...
Read moreBeautiful uncrowded beaches, a kiosk, a caravan site,a jetty for mooring your boat, a picturesque fishing village, a tower for birwatching, free firepits with logs to cook your sausages with or just to keep you warm after a swim. Beautiful views. Clean and well kept area to enjoy a great day out. Warning! There is a Finnish Air Force base Vattaja nearby so there is some target practice going on from time to time. Please keep away from the base area. Vattaja Air Force base area is clearly marked and Ohtakari is totally safe...
Read moreOhtakari might be one of the few big beach destinations in Finland which isn't yet completely swamped by tourists due to its relatively unknown status. Visit it while you can!
Ohtakari has sunny beaches and sand dunes mixed with a view of a traditional finnish fishing village. There are excellent spots for camping in...
Read more