Näköjään vuosi sitten jättämäni arvio on poistettu. Joka tapauksessa oli surkein grilliannos mitä olen saanut koskaan, vaikka IS jonkun parhaan hampparin äänestyksen maininnoissa olivat ja sen perusteella tultiin.
Kokolihaburgeri oli tosi ohut ja pizzalle piti lähteä sen jälkeen vielä kun nälkä ei sillä lirulla kaikonnut. Huumori, tai suorastaan pilkka miestäni kohtaan, ei myyjän toimesta näin varsinais-suomalaisiin myöskään toiminut. Kenties toisella puolen suomea erilaista huumoria. Käsiä ei myöskään myyjä pessyt rahastuksen, ruuan teon ja autokaistan hoitamisen välillä, saati käyttänyt mitään hanskoja. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvaa, oikeasti kamala. Mutta kuten monen toimesta mainittu, perinteinen tosi...
Read moreHampurilaiset aivan luokattomia. Pihvit hampurilaisissa samankaltaisia kun kaupan alle euron valmis hampurilaisessa,sämpylät pieniä, jopa jättihampurilaisessa. Oletus oli että edes jättihampurilainen olisi ollut reilusti isompi kun ananashampurilainen. Ranskalaiset oli hyvät 👍🏼 hygieniaan myös kiinnitin itse huomiota, ei hius suojia käytössä keittiö tiloissa. Näin itse elintarvike alalla työtä tekevän tälläinen pistää...
Read moreYksi Savonlinnan parhaimmista grilleistä. Sijaintina hiukan syrjäinen, mutta parkkitilaa riittää. Mättö hiukan hintavaa mutta ehdottomasti hyvää. Kannattaa kokeilla annosta nimeltä "Grillit huurussa" Sisustus masentava, mutta...
Read more