Etsittiin paikkaa, missä olisi jotain tunnelmallista oloa. Siitä sitä löydettiin. Korkeakattoinen huone luo avaruutta ja sisustuksessa käytetyt materiaalit ja värit loivat rauhoittavan ja viihtyisän ympäristön. Paikan erikoisuus seisoi siinä, että elävällä tulella tehdään ne ruoat, mikä vaativat kypsentämistä.
Paikan hyvästä nimestä kertoo se, että ruokailijoita oli, sunnuntai-iltana, koko ajan noin 15 - 30. Suurin osa näytti olevan kanta-asiakkaita. Riippumatta siitä, että uusi asiakkaita lisääntyi tasaisesti, eivät olleet odotusajat pitkiä. Henkilökunta oli asiallinen, hymyilevä ja nopea.
Otettiin salaatti pariloitulla lohella ja kebab ranskalaisilla. Ruoalle lisäksi sai ottaa vettä, alkuruoka salaatti pöydällä olevasta valikoimasta ja kahvia. Tiloissa sijaitsee myös kahvipaahtimo. Mukaan saa ostaa sen tuotteita tai maista jotain myös paikkaan päällä.
Kebab ranskalaisilla oli niin kuin pitääkin olla - lautasella oli runsaasti kaikkea ja kaikki se maistui hyvin. Lohisalaatti oli pettymys - kaikki maistui siltä, miltä jokainen yksilö maistui, mutta yhteensä ei tuntunut miltään. Lisäsin suolaa ja pippuria, ei siitäkään ollut apua.
Iso sali oli näyttävä ja viihtyisä. Käytävissä oli myös pöytiä, mutta siellä tuntui tunnelma aivan toiselta - kirkkaat valot, ulko- ja vessaan ovien läheisyys ei olisi ollut plussa.
Lopuksi todettiin, että kyllä tultaisiin takaisin, jos ollaan uudestaan niillä kulmilla. Sillä otettaisiin toiset ruoat - ehkä pizzat, mikä tuntuisivat olevat yleinen valikoima ja...
Read moreGreat Turkish restaurant in Lohja. Had the lunch with plenty of options for a good price, very good salad bar and some tasty pizzas. Also the coffee is good which is to be expected as they roast their...
Read moreSiistin näköinen paikka ja ilmeisen suosittu, koska asiakkaita oli paljon. Suuri määrä asiakkaita syö myös noutopöydän tyhjäksi äkkiä, ja juuri näin kävi nyt. Muutama pääruokalaji loppui, eikä niitä tullut lisää yli puolen tunnin käynnin aikana. Asia kyllä kiinnosti henkilökuntaa, koska jopa kolme heistä kävi toteamassa astioiden olevan tyhjänä, mutta se ei johtanut mihinkään. Lisäruokana täällä on myös pizzapaloja, jotka olivat kyllä aivan kivikovia ja kuivia... eli näillä...
Read more