Olisi hyvä muistaa päivittää tiedot Googlen mapsiin ja päivitinkin ne, mutta en ole varma kadun numerosta tai aukioloajoista.Kotisivutkin heillä on, mutta suosittelen niidenkin päivittämistä ja annoskuvia. Onneksi ravintola näkyy hyvin. Siinähän se on entisen matkahuollon puolella Hotelli Kaltimokosken rakennuksessa. Esimerksiksi lyhyempää matkaa bussista linja-autoon tuskin löytyy mistään muualta. Ruuat toivottavasti on yhtä hyvää ja laadukasta kuin mitä ne ovat olleet tähänkin asti, kun sijainti oli vielä Rev Sähkön naapurissa. Ulkopaikkakuntalaiset ei sitten hämäänny siitä, että Donan entiset tilat on toistaseks tyhjillään ja että ravintola löytyy kun ajaa suoraan ja kääntyy sit oikeelle. Parkkipaikka on siinä rakennuksen edessä oleva tila. Bussit kiertää hotellirakennuksen takaa ja jättää ja ottaa matkustajat aivan siitä pihasta. Eli sitä kautta ei todellakaan kannata yrittää henkilöautolla ajella. Kunhan lumet sulaa niin sieltä hangen alta pitäis myös tulla esiin entiset bussiparkkiruudut, kaikkiaan niitä pitäisi olla siellä ainakin kolmelle täyskokoiselle bussille. Lisäksi siitä rakennuksesta pitäisi löytyä...
Read moreTruly a hidden gem! Having lived / travelled across various major Indian food hubs (North/South India, London, New York and Dubai), this no-nonsense place truly ranks among top food experiences. Authentically flavourful food in which the masala base spices tickled my taste buds just the way they did back in a tandoori restaurant in Bandra West in Mumbai! Highly...
Read moreI ordered the biriyani and was super disappointed 😔 they also charged my friend 7€ more as a mistake! I heard so many good things about this restaurant so I had high hopes but my hopes were crushed to the ground. Very disappointing visit specially considering the fact that we traveled from Joensuu just to go to...
Read more