Osuttiin ehkä jonkinlaiseen kaaoshetkeen klo 13 aikaan iltapäivällä. En tiedä oliko asiakasmäärä yllättänyt, mutta kaikki tuntui olevan lopussa. Tiskejä notkui vähän joka paikassa ja tarjoiluastioita yritettiin täyttää "edes jollain" ja se sitten näkyi ja maistui.
Nykymittapuulla 10€ lounas on toki varsin halpa ainakin näennäisesti, sisältäen sekä keiton että muun seisovan pöydän. Toisaalta nahkoittuneet perunat pakastekebabilla ja jälkkäriksi pohjaan palanutta jatkettua kinuskia raa-an omenapaistoksen kanssa (pannarin loputtua), ei ollut oikein minkään arvoista.
Voi olla että oli vaan huono päivä, mutta näin ohikulkumatkaajana ei voi oikein...
Read moreMaukas ja monipuolinen ruoka kohtuu hintaan. Hyvä palvelu. Lounasaikaan paljon ruokailijoita, enkä ihmettele. Sisustus vaatimaton, mutta jos kunnon ruokaa haluaa, niin sisustus on toisarvoinen asia. Sijainti voisi olla parempi. Ensimmäisen kerran käydessä oli vaikea löytää. Sisäänkäynti kukkakaupan ovesta. Toki tuonnekin ovat ruokailijat löytäneet. Suosittelen...
Read moreHieman vaikea löytää vaikka tiesi osoitteen... rakennuksesta ei oikein arvaa, eikä edes siinä vaiheessa, kun astuu puutarha-/kukka kauppaan, että toisessa kerroksessa on joku ruokailu keidas. Tosi runsas lounaspöytä. Tämä on yksi Kokkolan...
Read more