Vierailimme ravintolassa juhlistamassa puolisoni syntymäpäivää. Tämä oli meille erityinen hetki: ensimmäinen kerta kahdestaan ulkona vuoden ikäisen vauvan syntymän jälkeen. Kyseessä oli harvinainen ja meille kallis ilta, joten valitsin lapsuuteni lemppariravintolan, jossa mieheni ei ollut koskaan käynyt.
Valitettavasti tunnelma latistui heti alussa. Varattuun pöytään ei varsinaisesti ohjattu, vaan meille osoitettiin vain suunta. Tarjoilija tuli pian hengittämään niskaan, ja juomat piti tilata ennen kuin ehdimme edes riisua takit. Ruoat piti tilata saman tien, kun olimme istuneet alas. Olisi ehkä pitänyt itse sanoa, että saammeko hetken aikaa, mutta asiakkaan tehtävä ei ole luoda ravintolan tunnelmaa – jos kiireen tuntu on ilmassa, se tarttuu.
Tilasimme superpihvit, ja täytin kiireessä lomakkeen, jossa tein inhimillisen virheen lisukkeen kohdalla. Tämä ei ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta, sillä ruoat tuonut tarjoilija osasi heti kyseenalaistaa valintani. Virhe olisi voitu estää, jos alkuperäinen tarjoilija olisi tarkistanut tilauksemme, kuten yleensä monissa paikoissa tehdään.
Minun piti sitten kiireessä päättää, otanko oikean lisukkeen lisäksi, eikä vaihtoa edes tarjottu. Tunnelma latistui entisestään, kun asiaa ei käsitelty joustavasti. Kun ihmettelin tilannetta ääneen, tarjoilija toi tilauslapun “todisteeksi” virheestäni. Tämä tuntui asiakkaana nolostuttavalta. Yritin selittää, että kiireen tunne aiheutti virheen, mutta tarjoilija oli jo selkä meihin päin ja menossa muualle.
Lopulta laskussa oli molemmat lisukkeet, väärä ja oikea, joista en edes syönyt väärää valintaa. Tämä oli pieni summa ja vältettävissä pienellä pelisilmällä, mutta jätti epäoikeudenmukaisen ja epämukavan olon.
Vaikka paikka itsessään on hyvä – ruoka oli maukasta, hinnat kohdillaan ja miljöö miellyttävä – tunnelma on se syy, miksi ravintolaan tullaan. Hyvän pihvin voi tehdä kotonakin.
Ymmärrän, että kiire ei ole tarjoilijoiden vika, etenkin pikkujoulukaudella. Tämä on yrittäjän vastuu: huolehtia, että työntekijöitä on tarpeeksi. Nyt tarjoilijoiden kiireen ja ahdistuksen saattoi tuntea, ja se tarttui myös meihin asiakkaisiin. Kun siitä, mikä piti olla kiva ja harvinainen ilta, jääkin vain käteen kummallinen ahdistus ja epäreilu olo, ei kokemus ole sitä, mitä toivoimme.
Pienikin pelisilmä olisi voinut pelastaa tilanteen ja tehdä illasta täysin...
Read moreOne of my absolute favorites in Tampere! A cozy traditional restaurant with delicious Finnish food (yes it exists!), big portions, good prices and large selection of drinks. The staff is friendly and speaks English fluently so it's no problem to come with international friends (menu is in English too). The place attracts all kind of people and thus there is always an interesting mix of native Finns, internationals and tourists. Not many parking spots but a bus station that is used by many lines is near.
Secret advice: you can purchase the bread that is served before the food (if...
Read moreWent there after recommendations from locals at Rajaportti sauna and looking reviews on Google. At first sight, it seemed like a good traditional place in Pispala, but then we had a bad surprise when beer and food was served. The beer was not cold and flat, so I had to ask for a replacement, which was only slightly better. The food looked good on the plate, but the taste and texture was awful and I had to put an effort to finish mine (I don't like to waste food) while my girlfriend couldn't eat hers. I definitely not recommend for anything more...
Read more