Tää on aivan ihana! ❤ Fjällbo sijaitsee keskeisellä paikalla Tuusulan rantatien muihin nähtävyyksiin nähden. On lisäksi sopivan kompaktin kokoinen. Aleksis Kiven kuolinmökiltä tullaan ensiksi leikkipuistoon, jossa mieheni totesi: "Tännekö minut toit (keinumaan ja hiekkalaatikolle)?" Jatkettiin kuitenkin ihanan pehmeää neulasten peittämää polkua vasemmalle ja eteen aukeni lähes aarnimetsä. Puitten välistä loi aurinko metsään tummanvihreää ja hämyistä tunnelmaa. Polku kaarsi alas rantaan, jossa Tuusulanjärvi melkein hyppäsi varpaisiin. Kallioisissa kohdissa pystyi melkein paistattamaan päivää varpaat järvessä. Tässä kohtaa alkoi mielikuvitus laukkaamaan, ja sieluni silmin näin Aleksis Kiven iltapäiväuinnilla rannalla. Fjällbon huvilan vanhan laiturin kohdalla ranta oli jylhimmillään ja tuli tietteks semmonen "Metsän poika tahdon olla!" -olo. Polku kiersi vielä Onnelaan päin ja nousi taas ylös kallion päälle. Sieltä löytyi ihana villipuutarha villiomenapuineen, jonka ympärillä horsma ja saniaiset ihanasti rehottivat. Utelias halusi vielä kalliolle, josta löytyi vanha huvimaja - surkeasti laiminlyötynä. Vanhasta huvilasta ei muuta merkkiä löytynyt kuin valetut rappuset. Muutama kelo törrötti kalliolla ilmeisesti vuoden 1981...
Read moreAmazing park with beatiful views. There's a playground and a little house close that is full of toys for kids and you can use them freely! You can also take a swim in the lake from here (but there's no beach, just access...
Read moreIn wintter season: whem the ice thickness allows, about 18km Skating route on frozen lake. In summer season: swimming areas General: nature routes,...
Read more