Ei voi suositella. Ei ole näin surkeata asiakaspalvelua yhdessäkään pizzeriassa koskaan saanut. En jaksanut syödä kebabia kokonaan niin pyysin rasian, jotta saisin loput annoksesta mukaan. Sanottiin, että se maksaa 50 senttiä (ensimmäinen kerta elämän aikana kun tällaisesta on jotain veloitettu). Sanoin, että ok ja tarjosin pankkikorttia. Ei kuulemma voi veloittaa pankkikortilta niin pientä summaa. Kun minulla ei käteistäkään ollut niin ehdotin, että tulisin seuraavana päivänä syömään uudestaan, jolloin maksaisin sen 50 senttiä, ei kuitenkaan käynyt. Kysyin sitten, että no mikä se kortin minimiveloitus on. Yksi euro. Sanoin, että no ota se euro sit siltä kortilta, enkä edes hölmistyneenä koko tilanteesta tajunnut pyytää, että antaa sen ylimääräisen 50 senttiä mulle kolikkona (ihan periaatteen vuoksi, ei mun talous noin pienestä ole kiinni) eikä työntekijäkään sitä älynnyt ihan oma-aloitteisesti antaa. Ei voi suositella kun tuollainen äärimmäinen ahneus ja joustamattomuus menee hyvän asiakaspalvelun edelle. Itse annoskin oli myös yksi huonoimmista kebabeista, joita olen koskaan syönyt, oli kuin kebab olisi...
Read moreVery good family pizzeria, the whole family is trying to do the best ... Although it is 4 ☆ pizza like everyone else in Helsinki, it is very good in its valuable pharmacy. The pizzeria of this very clean and tidy and very friendly service ......
Read moreI stop by in launch time i payed 11,30 for 1 pizza, coffe, salad and 33ml coke. I ate the Empire Special pizza and was delicious and great. They cooked the pizza in 5 mnts.I liderally shooked I never seen any pizza restaurant in this...
Read more