Stella on kuin Iso tori sisällä mutta tähtitaivaan alla. Stellan sisäpiha on valoisa ja lämmin, turvallinen paikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan, seuraavat esiintyjiä joita varten on tapahtumia. Käydään kahvilla, vaihdetaan kuulumiset, mennään ostoksille ja viedään kotiin päivän löytöjä alakerran S-marketista ja katutason Ksupoahalkista, joka onmmuuten entinen linja-autoasema... Aina ei tule mieleen, että Stellan paikalla oli ennen kajsi pitkää, puista kauppamakasiinia. Toinen niistä oli vain pätkä entusestään, sillä pommi oli tuhonnut osan rakennusta. Sodan melskeet ruhjoivat Mikkeliä, paljon rakennuksia tuhoutui ydinkeskustasta ja pommeja iskeytyi etäämmällekin. Rauhaa huokuva Stellan tähtitori ei muistuta sodasta. Sen sijaan, Kauppahallin ulkoseinät kertovat suurten valokuvien avulla ajasta ennen autoja ja julkista liikennettä, ehkä ennen sähköä ja polttomoottoreita... kuvissa useilla miehillä on päässään koivistoksinen, karvahattu, jonja reunat on sidottu nauhalla pään päälle. Sama hattu on maaisukon päässä karvareunat auki leyhyen kuin koiran korvat sivuilla roikkuen. Naisilla on pitkät takit ja huivit! Autoja ei vanhoissa seinän kokoisissa valokuvissa näy. Kuvat ovat ulkoa, entiseltä torilta tai makasiinien keskeltä. Siinä oli kaupustelijoita ja ihmiset tapasivat kulkea sen kautta. Myöhemmin samaan paikkaan tuli linja-autoasema, ja kun se siirtyi Mannerheimintielle uuteen Matkakeskukseen, rautatieeaseman lähettyville, alettiin siihen kohtaan rakentaa Stellaa. Koko kortteli uusittiin, kivijalkakaupat siirtyivät eri paikkoihin, uusia liikkeitä tuli ja entisiä katosi. Stellaan on neljä sisäänkäyntiä. Porrassalmenkadun ja Kirkkopuiston kulmassa oli ennen Pusan kulma. Sitä ei enää ole eikä entistä makasiinikahvilaa. Niiden paikalla on kaksi Pohjoismaalaista muotivaate- ja urheiluvarustetavarataloa. Sisäänkäynnin lähellä on apteekki, silmäkadiliike, uusi puhelinkauppa sekä karkkikauppa, jossa on jäätelö- ja limubaari. Stellan wc:t löytyvät tältä suunnalta vasemnalta ison pylvään takaa. Stellan pääailassa...
Read moreWe had a banquet at this venue on the second floor, where a private and pleasant atmosphere prevailed. The service was perfect; the waitresses were very attentive and operated gracefully and professionally, particularly when filling the semi-empty glasses.-) The dishes were prepared slightly slowly, but the result was very satisfying. The local cheese and ham mix, served with cowberry jam, was delightful. The roasted fish, namely pikeperch, was also quite good. For dessert, the chocolate cake was amazingly tasty, and the strong Irish coffee accompanied...
Read moreFresita pikkolopullossa löytyy! Lautapelejä! Suosittu, tunnelmallinen gastropubi, josta saa grilliruokaa. Gluteenittomassa vegaanisessa rarjonnassa voisi olla hieman parantamisen varaa mutta vaikka listalla ei näitä ole niin kokki kyllä loihtii saatavilla olevista aineista näyttävän ja maistuvan haluaman laisen annoksen suht lyhyessä ajassa vaikka olisi ruuhkaakin, jos vaan kokki on paikalla. Sunnuntaina aukiolo klo 19 saakka, voisi olla edes tunnin tai pari pidempään. Erityisen hyvä ja ystävällinen palvelu, mukavat, hauskat ja tuttavalliset työntekijät. Sopii mainiosti rentoon illanviettoon pienellä porukalla ympäri vuoden ja kesäisin pouta- ja aurinkoisina päivinä terassi on useimmiten tupaten täynnä mutta aina sieltä pari paikkaa liikenee. Hyvä kahvittelu-, seurustelu-, treffi-, ruoka-, istuskelu- ja "aloittelupaikka". Einon vintillä silloin tällöin maksullista tai maksutonta ohjelmaa. Valitettavasti sinne ei pääse pyörätuolilla eikä alakerran vessoihin myöskään. Molempiin kierreportaat, voivat tuottaa hankaluuksia tasapainovaikeuksia kokeville, vessa kumminkin rauhallinen, siisti ja viihtyisä. Ison pyörätuolin kanssa saattaa ruuhkatunteina olla hieman ahdasta ja esteettömät pöydät ehkä varattuna, mutta rauhallisempina aikoina lähellä sisäänkäyntiä ja tiskiä, vasemmalla on lattiatasossa parhaat, ainakin kaksi pöytä- ja sohvaryhmää ikkunan vieressä. Pelikoneet löytyy myös ja sisustus on mielenkiintoinen. Hyvä sijainti vaikkapa...
Read more