Hei!
Kävimme eilen sekä tänään Subwayssa. Eilen 10.5. paikalla oli yksi työntekijä, ja tilauksissa kesti subien tekemiseen katsottuna kauan, vaikka olimme tehneet mobiilitilaukset valmiiksi. Kuitenkin saimme haluamamme subit.
Tänään 11.5. paikalla oli kaksi työntekijää. He sekoittivat monet asiakkaiden tilaukset toistuvasti. Tilasimme mm. 15cm subin, jonka saimme 30cm ja väärillä täytteillä. Myyjät eivät myöskään tiedostaneet/muistaneet oliko asiakkailla aterioita. Meiltä kysyttiin oliko meillä juomia tai keksejä. Yhdellä meistä oli, mutta hyvin siinä olisi voinut valehdella ja sanoa, että kyllä kaikki löytyy. Tilauksissa kesti kauan, muukin asiakas oli odottanut tilaustaan 20min., josta myyjä kertoi uudelle asiakkaalle ja tämä lähti pois.
Vaikuttaa siltä, että työntekijät ovat epäammattimaisia eikä ole saanut perusteellista perehdytystä asiakaspalveluun...
Read moreKaikki sujui muuten ihan hyvin kiireestä ja kellonajasta huolimatta, mutta miinukset tulee hygieniasta. Samoilla hanskoilla joilla on ensin koskettu rahoja ja kassan näyttöä, nii meinattiin tulla tekemään subi loppuhun ja laittaan kasviksia yms välihin.. Mainitsin kyllä asiasta ja työntekijä vaihtoi hanskat. Mietin vaan, että oliko se puhdasta huolimattomuutta vai ajateltiinko, että kaikki on kännissä kuin ankat, että ei kukaan mitään huomaa..? Harmi vain, mutta minä olen kyllä ihan selvinpäin ja huomaan...
Read moreHain gluteenittoman iltasubin, mutta pyyntöjäni vastaan edes pintoja ei pyyhditty. Huomautin asiasta ja kuulemma on ok "kunhan leipä on ritilän päällä", aivan kuin ritilä olisi gton alkujaan. Muissa ketjun ravintolaissa on tasot aina pyyhditty pyytäessä!! Tiedostan, että jäämät gluteenista ovat mahdollisia, mutta allergeenejäni ei...
Read more