Kävin kesäkuun lopussa prätkäreissulla Hangossa ja päätin vierailla Classic pizassa.. Jo alku aiheutti hieman hämmennystä, asiakkaita ei palveltu siinä järjestyksessä kun saavuimme. Mietin että johtuisiko se mp-varusteistani. Hain itse ruokalistan ja kun sain tarjoilijan huomion tein tilauksen, Pepsi Max ja pizza Pepe. Kysyin että onko pizzassa valkosipulia, tarjoilija vastasi myöntävästi. Vanhempi pariskunta joka oli saapunut ennen minua lähti ulos, koska eivät saaneet palvelua. Näillä ei ollut mp-varusteita. Juomani tuli melko nopeasti ja pitsa melko nopeasti sen jälkeen. Ravintolassa ei ollut onneksi ruuhkaa. Pizza oli tosi suolaista ja Pepsi maistui laimealta sokeriliemeltä ilman hiilihappoa. Yritin saada tarjoilijan huomion jotta voisin mainita asiasta, en onnistunut siinä. Naapuripöydissä myös valitettiin Pepsin laimeudesta. Eräs pöytä sai väärät pizzat. Pöydällinen teinejä sai maksettua ja mutisivat lähtiessään että tänne ei sitten tarvii tulla toiste. Sain myös laskun ja ihmettelin laskutettua valkosipulia ja mainitsin mm juoman laimeudesta. Tarjoilija näytteli yllättynyttä ja pahoitteli asiaa. Osa asiakkaista sai korvauksen laimeasta juomasta. Osa ei. En minäkään. Mieleni teki kysyä tarjoilijalta, että miten meni niinkuin omasta mielestä, mutta en raaskinut. Siunasin itseäni ettei ollut ruuhka-aika ja menin naapuriravintolaan jälkiruoalle. Kokemus oli, jos ei nyt huonoin ravintolakokemukseni, niin ainakin tämän vuoden huonoin. Laitoin palautetta Classic pizzalle ja ravintolatoimenjohtaja lupasi lähettää korvaukseksi lahjakortin, Ei lähettänyt. Ei sillä että olisin siitä erityisesti kostunut, mutta jotenkin se sopi kuvaan.
Lisäys 24.8.2016: Lahjakortit tuli pikaisesti kun olin jättänyt tämän...
Read moreThe pizza was absolutely delicious one of the best I’ve ever tasted I also got to talk with the chef a very friendly man with blue eyes who reminded me of my son. Even though he was busy, he took the time to serve us himself and have a nice conversation. I don’t regret going there at all and I’ll definitely come back again. Thank you for the...
Read moreGo for the views and terrace! Pizza is not groundbreaking, but I can recommend the Verde mon Dieu! We had a bigger group and we ordered from both here and Makaroonitehdas which was nice that they agreed. The waiter from the other business was mediocre but we managed. Pizza feels a bit overpriced, but that seems to be the trend...
Read more