Kävin ensimmäisen kerran täällä syömässä kaverin kanssa, äitienpäivän aattona, lauantaina, puoliltapäivin. Asiat olivat kunnossa; ruoka ei päässyt loppumaan, siistiä, toimivaa ja kohteliasta toimintaa. Tykkäsin. Vegaanisiakin ruokia löytyi, siitä plussaa. Buffetti varsin kohtuullisen monipuolinen. Sijaintihan on hyvä ja ilmaisia arkkipaikkoja löytyy rakennuksen päästä varsin läheltä, iso etu keskustan paikkoihin verrattuna
Seuraavana päivänä kävin rouvan kanssa syömässä edellisen päivän kokemuksesta innostuneena, mutta äitienpäivälounas-ruuhka oli ilmeisesti kyykyttänyt henkilökunnan, asiat eivät olleet niin hyvin kuin edellisenä päivänä, ja niihin vegeruokiin oli osaan sotkettu kananmunaa sekaan. Kiireen piikkiin voi laittaa sunnuntain puutteet, mutta tästä johtuen en antanut enempää tähtiä tällä kertaa.
Varauksella suosittelen mutta voin käydä itsekin vielä testaamassa.
Edit 29.7.2021 Täällä on tullut käytyä edelleen koska perhe. Meno ollut parempaa, ehkä tutustuminen toisiimme on tehnyt tehtäväänsä. Tänään käydessä kyselin taas buffetin vegevaihtoehdoista ja minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa jotain menusta, buffetissa oli vähänlaisesti tänään vaihtoehtoja. Otin tofua bambulla, herkkusienellä ja vihanneksilla. Kiva annos ja mukava lisä ateriaan. Tuli hyvä mieli, kiitos siitä. Hyvää palvelua. Taidetaan käydä jatkossakin aina silloin tällöin. Yksi tähti lisää
Edit 20.1.2024 Täällä käydään edelleen. Hauskaa se että nyt on jäänyt itsellä vegaaniajat taakse, ja ollaan toisessa ääripäässä. VHH/Carnicore/Warrior-systeemiä testataan. Eihän nämä ruoat tiukimpia kriteerejä nyt täytä, mutta kuitenkin, tähänkin tarpeeseen noutopöydästä löytyy maukasta syötävää kohtuuhintaan. Paikkaan on tullut vuosien varrella oma tuttuuden mukanaan tuoma mieltymys. Mutta en ole ainoa, paikka on usein lähes täynnä, ainakin iltaisin, jolloin itse siellä useimmiten käyn. Perheitä ja kaveriporukoita. Hyvä rauhallinen tunnelma lähes aina. Tälläisiä noutopöytiä ei ole kovin paljoa edes tarjolla lounasajan ulkopuolella, tätä osaa kyllä arvostaa. Ja vaihtoehtoja on kuitenkin paljon verrattuna ketjupaikkoihin. Pizzaa ei ole joten sitä pitää hakea sitten muualta, mutta ei ole meidän perheessä ongelma, kun sitä lajia ei juuri muutenkaan harrasteta. Edelleen voi suositella. 4 tähteä aivan...
Read moreKäyn pienessä pandassa jo useamman vuoden ja olen tullut aina tyytyväisenä ovista ulos mutta viime aikoina olen pettynyt aika pahasti. Ruoan laatu ja määrä on huomattavasti tippunut. Joka käynnillä buffetissa on yhä enemmän ja enemmän tyhjiä ruokakippoja ja astioita joiden täyttymisessä kestää välillä jopa kymmeniä minuutteja. Tänään esimerkiksi oli loppu kanakeitto ja jotkin ruokalajit esim. Friteerattu kana ja kevätkääryleet. Pieni Panda sai myös uudistuksen. Uusia astioita ja täysin uusi tyyli löytyy nyt ravintolasta mikä on suuri plussa. (Vaikka kylläkin vanha tyyli oli kotoisampi ja jollakin tavalla rennompi) Yksi uusista ongelmista mihin törmäsin viimeisimmällä käynnilläni oli soijakastike. Jotta saisit soija-kastiketta pöytääsi joudut tasapainoittelemaa pienen astian kanssa mistä meinaa jatkuvasti läikkyä kastiketta lattialle. Erilliset pöytään otettavat soija-kastikepullot olisivat erittäin käteviä tässä tilanteessa. (Tälläinen menetelmä löytyy nykyään aika monesta kiinalaisesta ravintolasta) Hinta-laatusuhteesta voin vielä lopuksi sanoa sen verran että tuo buffetin hinta on ehkä vähän liian korkea jos lähdetään miettimään noita aikaisemmin lueteltuja ongelmia. Tämä on kuitenkin vain yksi useasta...
Read moreRullataan poikain kanssa pieneen poikaan (ruoka on mitä on, maistuu jostain syystä TÄYSIN SAMALTA kuin KAIKISSA MUISSA Tampereen ITÄ-AASIALAISISSA RAVINTOLOISSA!!!! TÄMÄ on PÄIVÄNSELVÄÄ todistusta siitä, miten koko tampereen aasialaisruokasceneä (paitsi eräitä vapaita ja itsenäisiä JOKSEENKIN LAADUKKAITA ravintoloita) pyörittää KIINALAISRUOKAKARTELLI, joka ajaa JOKAISEN aasialaisravintolan buffettiin sitä samaa IHAN HYVÄÄ mutta silti semmosta että ois "REIPPAASTI PARANTAMISEN VARAA"- ruokaa. Vuonna 2019 Kambodzalaiset GANGSTERIT MURTAUTUIVAT ravintola MARUSEKIN omistajan asuntoon ja AMPUIVAT tämän KUOLIAAKSI Uzbekistanista tuoduilla KONEPISTOOLEILLA. Maruseki lopetettiin tämän jälkeen (gone but not forgotten). Tästä lähtien KESKINKERTAISTUSMAFIA on UHKAILLUT JA KIRISTÄNYT Tamperelaisia aasialaisravintolanomistajia ja PAKOTTANUT nämä ostamaan TUKKUBUFFETTIRUOKAA...... PITÄKÄÄ SILMÄNNE AUKI........)
(Asiakaspalvelu on hyvin kuivaa ja tylsää. Ravintolan heikoin lenkki. Aina se sama täti, joka hädin tuskin puhuu Suomea eikä liiemmin tervehdi tai kiitä. Voisivat...
Read more