Ruoka oli Ok. Otettiin menu ja odotimme pääruokaa noin 1H ja sekin piti erikseen pyytää. Vaimolta puuttui salaatti mikä tilattiin pääruuan yhteyteen. Kaikki ei mennyt putkeen mutta henkilökunta oli ystävällistä. En suosittele menin tilaamista jos ei ole aikaa tai kannattaa sanoa että pääruoan voi tuoda heti alkuruoan jälkeen. Nälkä oli kova ja ruokaa sai odottaa niin ei jäänyt hyvä maku paikasta. Toinen samanlainen kokemus.
Ajattelin antaa vielä yhden mahdollisuuden että palvelu olis parantunut mutta pettymys oli edelleen sama kun aikaisemmin. Menimme 5.12 noin 19,45 jonottamaan ravintolaan ja meitä ennen oli kaksi asiakasta. Pääsimme noin 20.10 pöytään ja meidän jälkeen tuli kaksi asiakasta ja odotimme noin 20min ja silloin palveltiin nämä meidän jälkeen tulleet asiakkaat. Olimme olleet pöydässä noin 35min ja meiltä ei edelleen oltu kysytty ruokatilausta mutta ei me oltu ainoita koska ennen meitä tulleiltakaan ei oltu kysytty. Siinä vaiheessa on olimme olleet noin 40min pöydässä ja tarjoilijaa ei kiinnostanut tulla tilausta ottaa niin lähdimme pois. En jäänyt enää odottamaan koska luulen että olisimme joutuneet olemaan siellä aika pitkään. Juttelin myöhemmin yhden ravintola asiakkaan kanssa niin heidän kahden lajin illallinen kesti 3h. Tulin siihen tulokseen kun seurasin salin tarjoilijoita että he ei tiedä ravintola palvelusta yhtään mitään ja mietin että jos ravintola olisi ollut täynnä niin olis mennyt varmaan ruokailuun 5h. Nyt ravintolassa oli noin puolet paikoista täynnä. Meidän jälkeen jonosta lähti jo yhdet asikkaat koska pöytiin ohjaus kesti liian kaun. En tiedä miten voitte pyörittää tuollaista ravintolaa kun minusta useampi asiakas pyöritteli päätä kun kukaan ei palvele. Voin luvata että enää en tähän ravintolaan tule ja tilaan Woltista ruuat jos vielä täällä majoitun. Meillä on töissä noin 100hlö ja olemme ostaneet teille majoitus ja ravintola lahjakortteja mutta näillä kokemuksilla ei tarvitse kyllä ostaa enää yhtään. Onneksi naapurin hese pelasti minut ja pojan niin ei tarvinnut mennä nälkäisenä nukkuu😋 Toivottavasti tämä palaute menee perille ja alette ottaa asikkaat paremmin huomioon mutta voin sanoa että otsassa on aika iso patti kun palvelu on tuolla tasolla. Itse en muuta ravintola palvelusta tiedä kun että asikkaat palvellaan tulo järjestyksessä mutta sitä en vielä teillä ole...
Read moreA couple of days ago, I decided to have dinner at a restaurant.... A complete disappointment! I ordered a seasonal menu. The cost is 59€.... Three courses. 4 shrimp in garlic sauce... it felt like I was eating garlic and snacking on shrimp. Steak with peppery sauce... the meat was perfect. But the sauce was overpowering the whole taste. Creme brulee. Disappointed me the most. The cream itself was about 0.5 cm ... the rest was all sugar, which crunched on the teeth. It's like just taking and eating a spoonful of sugar... 🥴 Lidl is much tastier for 3€ than they have for 12€. I do not recommend...
Read moreThis eatery is on the ground floor of the Valo hotel. Owing to its location, the restaurant seems to cater primarily to the hotel clientele. In my experience, the staff was very friendly, helpful, and kind. The service was prompt, professional, and efficient. The food was delicious and tasty. There menu was not extensive and this appears to ensure the promptness of the service. The playroom of the hotel is just across the bistro, which makes visiting with kids a more pleasant experience. If you are staying in the hotel, you will certainly...
Read more