Olin kuullut paljon kehuja bistron lounaasta. Siksi odotukseni olivat korkealla kun varasimme pöydän illalliselle. Vaikka ympäristö museoineen on upea, niin ei se ehkä päiväasussaan ole parhaimillaan intiimiin illalliseen. Ravintolasali henkii hieman lounasravintolan tunnelmaa. Tämä ei olisi ongelma jos ruoan hinta olisi huomattavasti halvempi. Ehkä tilan voisi jakaa sermillä tai verhoilla illan ajaksi ja uudelleen järjestellä kalusteet sopivammaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi kun puhutaan tämän hintaluokan ravintolasta, niin olisi suotavaa, että astiat noudattaisivat kyseisen luokan standardia. Tilasimme alkuun drinkit ja pullon kuohuviiniä. Kuohuviini tarjoiltiin cateringlasista, mikä ei ole hyvän tavan mukaista tässä hintaluokassa. Palvelu oli hyvin ystävällistä, mutta ällistyttävän nopeaa. Jäi tunne että halutaan asiakkaista eroon mahdollisimman pian. Kun ravintolassa ei ole juuri muita asiakkaita, niin ajoitus ei liene ongelma. Ruoat olivat hyviä. Pippuripihvi sai seurueemme hyvin iloiseksi vaikka perunakakku ei ollutkaan kovin maistuva siinä sivussa. Kävimme ravintolassa kahtena iltana. Kertojen välissä oli noin vuosi. Lista oli hieman muuttunut sesonkien välillä. Mutta kuten yleensä Suomessa jälkiruoat eivät ole kovin hyviä. Niistä puuttuivat kunnianhimo, ja tuntuivat tukeutuvan ajatukseen, että pohjoisen eksotiikka korvaa yrittämisen. Mustikkapannacotta toi mieleemme Finnairin jälkiruoat business luokassa. Tavallaan hyvää mutta jotain hyvin kesyä. Jos ravintolan hintaluokka olisi alhaisempi niin en olisi puuttunut kaikkiin yksityiskohtiin. Paikka on kuitenkin kokemisen arvoinen ja alueellaan kaivattu...
Read moreService person was helpful and friendly. However, I expected more variety of dishes. Food was paletable, but not extraordinary. The fries for the burger were soggy and overly oily. The pan-fried salmon was also on the oily side and the taste was average. Rather a Pricey place for quality and taste....
Read morePretty good weekday lunch. Lots of tasty varieties at the free-flow saladbar. We had the woodear mushroom risotto that came with grilled asparagus and the entrecote with grilled vegetables. Both dishes were well cooked and satisfying. After lunch coffee was a nice brew. Cosy restaurant,...
Read more