Täytteitä ei ollut oikeastaan lainkaan pizzassa eikä liiemmin kebab ranuillakaan ehkä hyvällä säkällä 10 lihan palaa, jos edes sitä. Ja näkeehän tuosta kuvastakin, että eipä kovin täyttävä annos ollut, kun haarukka aivan pohjassa ja silti näkyy vielä haarukka osa. Teimme kahden ison perheen tilaukset ja no olisi luullut, että panostetaan, että toistekin tulisi tilauksia mutta valitettavasti jäi viimeiseksi. Kaikki ruokainen lapsi söi 2 palaa pizzaa ja sanoi ettei kykene enempää ennen tosiaan aina pizza mennyt hetkessä naamaan. Yhdessä pizzassa oli pitkä Hius mukana, joten pizza jäi syömättä. Hinta laatu suhde...
Read moreEi eka kerta kun tilaan täältä mutta nyt taitaa olla se viimoinen. Tilasin kotiinkuljetuksena kepaprullan + ISON kokiksen, kaikki muu ok paitsi se juoma tarjos pientä pulloa joka ei siis pitännyt paikkaansa. Kuski soitti pää paikkaan ja kysy asiasta niin sain puhelimen kuskilta johon mulle sanottiin etten ole edes mitään kokista edes tilannut? No miksi kuitenkin oli mukana pikku kokakola pullo?? Tilaan ruuan mikä ei ole sitä mitä pitäs ja täämäkin asia on minulle toistunnut jokusen kerran....
Read moreTilaus kadoksissa ja soiteltiin edestakaisin ja Woltin asiakaspalvelun kautta, lopulta ravintolasta soitetaan aggressiivisena ja syytetään minua siitä että ovat kadottaneet ruokani ja käskivät menemään kysymään naapureilta miksi olivat varastanut ruokani. Järkyttävä ja ahdistava palvelu kun itse mokasivat toimituksen kanssa ja veivät ties kenelle naapurille ja mitä vaikka osoitetiedot ja kaikki oli tilauksessa oikein kun vielä tarkistin...
Read more