Oltiin ravintolan ensimmäiset asiakkaat viime viikolla, kun ravintola avautui. Tunnelma oli siis hyvinkin rauhallinen.
Söimme Kokin suositus/maistelumenun, jonka hintalaatusuhde oli loistava!
Alkuun tulleet mehevät, muhkeat oliivit oli täytetty jollain ihanalla tahnalla ja olivat kerrassaan herkullisia. Seuralaiseni piti kovasti "piimässä" uivasta osterista. Maa-artisokat olivat ihanat rapeita ja todella herkullisia merileväkaviaarin kanssa. Savuisen caesarin todella makoisa kastike ja sinapinsiemenet veivät salaatin aivan toiselle salaattien levelille.
Yksi ehdoton suosikkini oli grillattu kaali ras-el-hanout kastikkeessa, joka vei kielen mennessään. Grillaaminen toi kaalista esiin makeutta, johon kastike sopi täydellisesti!
Yksi ylitse muiden oli kuitenkin grillattu mustekala, joka oli mehevä, mutta rapsakka pinnasta. Ruusu ja fermentoitu mandariini ja muut sörsselit sen kanssa olivat varsinaista makujen sinfoniaa suussa ja olisin todellakin halunnut nuolla lautasen -taas. iberico possu sen sijaan ei päässyt meillä jatkoon. Toki emme ole possun ystäviä lähtökohtaisestikaan. Karitsan kieli taas oli herkullinen, samoin sieni chimichurri!
Jopa jälkiruoassa "tuttifrutti" oli grillattu komponentti. Todella luovasti grillausteema menee läpi koko listan ja nivoo ympäri maailmaa tulevista mauista yhtenäisen kokonaisuuden! Nerokasta!
Raaka-aineet olivat todella laadukkaita ja makukombot unohtumattomia kokemuksia!
(Varsinkin valko)viinit olivat huolella valittu ja toimivat täydellisesti ruokalajien kanssa -jopa anjoviksen caesar salaatissa!
Palvelu oli välitöntä, ammattitaitoista ja ystävällistä. Tunnelma ravintolassa oli kiva.
Jos nyt jotain kehitysehdotuksia pitää antaa, niin vaikka vessa oli siisti, se oli tyylillisesti täysin irrallaan muusta ravintolasta. Tai tarkemmin, siellä ei ollut oikein mitään tyyliä, muuten niin tyylikkäässä, mutta tärkeilemättömässä kokonaisuudessa.
Kiitos Jouni ja tiimi ihanasta illasta &...
Read moreMe and my S.O. had a wonderful time
Read morePerfect menu. The main course was perfect pike perch. Tartar was light and fresh in a good manner. Very enjoyable wine pairing. The sommelier was not there so service was done by a trainee in a sympathetic and friendly manner.
Vegetarian alternative was not that pleasant, but ok. 5 stars to the...
Read more