Pöytä varattu seitsämälle hengelle. Klo:14:00 Alkuun kaikki meni hienosti. Alkuruuaksi tilasin jättirapuja & mustekalaa. Samalla tilattiin myöspääruuat. Annokset tuli kohtuullisessa ajassa. Alkuruoka oli hyvää, ei valittamista sen suhteen, ehkä hieman pieni annos hintaan nähden, mutta olihan tuo alkuruoka.
Pääruuaksi tilasin Poroa ja tattikastiketta. Pääruoka annoksia odotettiin todella pitkään. Kun annokset viimein tuli. Muiden annokset oli hyviä ja minunkin annos näytti hyvältä, mutta poro oli kylmää, keskeltä melkein jäässä, annokset perunat oli kylmiä ja ainut mikä oli lämmintä oli TATTIkastike.
Tarjoilia vinkattiin paikalle, annoksen kylmyydestä huomautettiin ja uusi luvattiin hetken pääatä toimittaa. Outoa tässä kohtaa oli että kyseltiin oliko annos tilattu medium kypsyydellä, kuin se olisi puolustus kylmyydelle. Tähän totesinkin että pitäähän medium kypsänkin olla lämmin, jonka jälkeen vasta suostuttiin annos vaihtamaan. Selityksiä että vähän henkilökuntaa, ja että keittiön pöytä jogon annokset nostetaan on vetoisa yms.
Vieruskaverin annosta maistaessa se oli kyllä kuumaa.
Uusi annos tuli ja muut olivat jo kerinnyt syömään omansa, oli ärsyttävää ja noloa odotuttaa muita sen aikaa kun omani söin. Uusi annos oli lämmin, mutta poro oli lähes raakaa, ei lähelläkään mediumia. Pyysin vieruskaveria ja maistamaan ja totesi saman. Kastikekkaan ei enää ollit tattikastike, vaan enemmänkin vain punaviinikastike. Annoksessa ei siis ollut pienintäkään palaa sientä. Annos oli surkein poroa syömäni annos ikinä.
Näistä huomautin tarjlilialle, joihin ihme selityksiä että juuri tälle kohtaa kastiketta ei nyt osunut yhtään sienen palaa ja että olisikohan siivilöity kastike?!? Mikä tattikastike se sellainen on. Tätä keskustelua käytäessä tarjoilia lähti keskenkaiken poispäin kävelemään, jäin siis perään huutamaan lauseen loppuu. Todella epäkunnioittavaa. Annos luvattiin kuitenkin -25% hintaan.
Jälkiruuat tilattiin kahvien kanssa.
Jälkiruokiakin odoteltiin ihmeem pitkään. Muistan katsoneeni kello 17:29 ja jälkiruokia ei ollut vielä tullut. Jonkin aikaa tästä vielä odoteltiin ja jälkiruuat saapui, mutta ei kahvit. Kaikki oli syönyt melkein jälkiruuat loppuun kun kahvit tuotiin. Jälkiruoka oli hyvän makuinen
Laskun tilattuamme se vieritettiin vasta vuoroon tulleelle nuoremmalle työntekiälle, saattoi olla harjoittelija. Laskusta kysyttiin että tuliko luvattu alennus. Edellinen tarjoilia joutui tulemaan vielä paikalle. Korjasi alennuksen ja antoi vielä kahvit kaupantekiäisiksi.
Pihalle asteltiin 18:20 vaikka poistuttiin ripeästi kun oltiin saatu jälkiruuat syötyä. Erikoinen ravintola kokemus. En tuohon hintatasoo suhteutettuna laatuun ja palveluun tule toiste.
Kuva alkuruuasta ja ensimmäisestä poroannoksesta,...
Read moreNot just good...this place is wonderful...OMG...this is my new favorite restaurant...the food is simply beautiful AND delicious...the atmosphere...a bit upscale, but there's nothing wrong with that...my significant other and I had a most memorable dining experience...looking forward to visiting again...and again...and again...so glad we found Frans...
Read moreViihtyisä ravintola. Pöytävarauksen kanssa oli tullut joku kömmähdys, jouduimme hetken odottamaan tarjoilijan järjestössä asiaa. Ruokaa odotimme tunnin, tilausta tehdessämme viiveen varoiteltiin olevan noin 45 min. Oman annokseni hinta-maku -suhde oli vaatimaton, työpaikan ravintolassa samanveroisen ruuan saa kolmasosa-hinnalla. Toki annos oli täällä kauniimpi. Muussin päällä parsat olivat kylmät. Ystävälleni tuotiin väärä annos; kanan sijaan kalaa. Tilaus tehtiin termillä "kananpoikaa", joten kuhaan sitä tuskin voi väärin kuullessa sekoittaa. Annoksen vaihtaminen oikeaan ei onnistunut, olisi kestänyt niin kauan että tarjoilija kehotti syömään väärän annoksen. Hinnan alennuksesta keskusteltiin useaan otteeseen, tarjottiin alennusta, asiaa pahoiteltiin vuolaasti ja annos oli lopulta ilmainen. Laskut olivat menneet sekaisin ruokien ja juomien osalta ja niitä käytiin korjailemassa. Ystävällinen henkilökunta ja kiva miljöö, mutta hiukan jäi käynnistä sellainen olo, että en ystävilleni tätä ravintolaa ensimmäisenä vaihtoehtona...
Read more