Näyttävä tavallisen asujan merimiehen ja tullimiehen koti 1700- luvun Oulusta. Museolähteiden mukaan vanhin tai vanhimpia säilyneitä puurakennuksia. Sijainnut eteläisellä Limingan - tai Heinätullilla ja siirretty pariin otteeseen ns.pikkutullin keräämispaikkana. Saattanut toimia myös kaupungin piiskurin tai -byövelin virkapaikkana, eteläisellä hirttopaikalla. Oulun historiakirjojen mukaan myös pohjoisella Myllytullilla ollut tupa ja Plaatan- tai Ainolan saaressa työpaikka. Myös itätullissa Kajaanin reittien varressa oletettavasti Maikkulan kartanon ylämäellä, Kastellissa kaupungin portilla ollut vastaava. Meritulli lienee ollut Haahtaperän sataman edessä nykyisen Plaanan-, Juurus- tai Kaupungin ojan täyttömaalla Pokkitörmän kaupunginosassa . Linnasaaren Oulun linnan ja mantereen välillä on ollut kirja tiedon mukaan puomit ja lautta, jossa meritullitalo. Matilan talo on ollut myös tulli- merimiehen kotina ajalla jolloin lasia ei vielä alueella tunnettu, ennen Iin pohjoisen lasitehdasta ja tuontilasin tullausta, mikäli ehyenä saatu tuotua merien kautta. Lisäksi lasi oli usein ylellisytsveron kohteena, kuten kahvi, tee, tupakka ja muut tuonti tuotteet. Talon kalusteet ilmeisesti merimiehen...
Read moreAn interesting and really cool museum. The curator of the museum is a great storyteller. She is very knowledgeable and makes the past come to life ... The museum is certainly...
Read moreExcellent tour. The guide was enthusiastic and knowledgeable. She shared interesting and detailed info about the island, museum house and Oulu history. The museum is small,...
Read more