Käytiin aikuisten kesken vesiesteradalla. Naurettiin vatsalihakset kipeiksi toistemme lipeämisestä esteiltä veteen. Mitä pidempi rata niin sen mielenkiintoisempi tietysti, mutta kai totean että radan pituus oli ihan ok (mutta jos omistajat lukee tämän niin laittakaa taas ensi vuonna hieman pituutta lisää, heh). Radan voi mennä ilman märkäpukua, mutta suosittelen kyllä sen ottamista. Vaikka se tuo painoa ja puristaa. Jos radan menee vähänkään tosissaan eikä sillä tavalla hiljaa kontalla varoen, niin kaatumisia kyllä tulee ja silloin voi hiertää ihon rikki jos osuu vaikka radan osasten liitoskohtaan (tarranauha), ommeltuihin osasten saumoihin tai reunilla oleviin nousukahvoihin. Otin sellaisen lyhythihaisen märkäpuvun, olisi pitänyt valita pitkähihainen, kyynärpäät ovat nyt aika arat. Useampi korkea hyppykohta ja lyhyt liukumäki löytyi myös, olivat hauskoja. Märkäpuvun kanssa pystyi laskemaan ilman huolta siitä että hiertäisi ihon rikki kitkaisessa kohdassa. Tunti meni siis hauskan merkeissä, pidempään olo vaatisikin juoma- ja levähdystaukojen pitämistä. Lihakset oli aika puhki.
Miksi en anna viidettä tähteä on pukukoppiratkaisu eli rahtikontti. Ymmärrän, että tällainen ulkorata ei ole auki ympäri vuoden ja vesipuiston kamppeet rahdataan talveksi pois, joten pysyvä rakennus olisi yli puolet vuotta käyttämättömänä. Mutta vaikka kontissa voi vaihtaa märkäpuvun päälle ja pois ihan ok niin ei se mitenkään...
Read moreGreat for kids. 12€ for 1h. Ofc parents and adults can join, but some routes are impossible for heavier than 40kg people 😂 Still it was fun to try and splash on the water 💁 then you can take time for laps, basic time is around 2min. After couple rounds I was...
Read moreMy kids and I had a great time at the water park. Lots of fun for ages 7 to 15. The water was plenty warm and we did not need wetsuits (at the...
Read more