Erittäin inspiroiva ja kaunis suomalainen ympäristö – niin sisältä kuin pihaltakin. Jo pelkkä tilojen tutkiminen on viihtyisä seikkailu: tauluja, kirjoja, rappusia – ja jopa torni, jonka huipulta voi ihailla ympäröivää vehreää puistoa.
Sisältä saa jäätelöä, herkkuja ja kahvia, ja valikoima on monipuolinen. Monessa muussa paikassa näin komeasta nähtävyydestä veloitettaisiin sisäänpääsymaksu, mutta täällä ei. Sen sijaan voit ostaa tyyristä, erittäin tummaa kahvia. (Kävin kokeilemassa kahvia uudelleen toisena päivänä varmistaakseni vaikutelmani – ongelma oli sama.) Kahvi maistui siltä, että keitintä ei ole pesty kunnolla, se on seissyt liian kauan kuumalla levyllä tai siinä on liikaa puruja.
Onneksi hyllyistä löytyy kotimaisia pienyrittäjien tuotteita, jotka pelastavat tilanteen – esimerkiksi erinomainen havaijinlimppari.
Kakkupala 2/5. Pettymys. Kakku oli sekava yhdistelmä: mutakakkua, vadelman ja suklaan yhdistelmä, päällä mauton ja veltto valkoinen vaahto sekä tummaa suklaarouhetta. Maku ja koostumus olivat epätasapainossa. Kuten joku viisas on sanonut: “Yksinkertainen on kaunista.” (Tosin nykyään saa myös burgerpitsaa, jonka päällä on ranskalaisia ja ketsuppia.)
Onneksi paikka tarjoaa paljon muutakin kuin kahvia ja kakkua. En halua olla ilkeä – ympäristö ja tunnelma ovat aidosti miellyttäviä. Jos kahvin maku saadaan kuntoon ja valikoimaan lisätään kohtuuhintainen, yksinkertainen ja kaunis leivos, voisin helposti poiketa tänne päiväkahville aina ohikulkumatkalla.
Kaiken kaikkiaan hieno kokemus....
Read moreA splendid place, such a relaxing atmosphere, complete peace in this cafe! The terrace has a river and in the park view and if you come in the morning, it's so quiet, so beautiful! Inside, you feel like home, the staff is very nice and friendly. Everything is arranged, furnished, full of books, post cards, as if you were visiting friends. A lot of sweets, coffee, tea, juices, sandwiches, everything you want! He liked us a lot here, congratulations and thanks to...
Read moreAs a former summertime worker here, I can say that I truly enjoyed this place to the fullest. Beautiful building itself, also a host to many events, such as Elektorni, Terassi Mayhem and Oulun Taiteiden Yö etc. Tourists frequent this place and it's for a reason; for it also stands as a piece of history of Oulu, more specifically Oulu's castle. There is also a book shop inside, so go take a look! Maybe read a book or two with a cup of coffee and a freshly...
Read more