Kävin puolisoni kanssa teatterin jälkeen Ympyrätalon Memphisissä syömässä. Valitsimme listalta Vegan Barbequen ja Chicken Katsu Burgerin ja niihin viinit. Kun saimme annokset eteemme, totesimme että meillä on ehkä käynyt valinnoissamme huono tuuri, koska visuaalinen ja myös makuvaikutelma olivat jääneet molemmissa turhan aneemiseksi:
Vegeannoksessa oli päällimmäisenä vajaa 10 cm halkaisijaltaan oleva tatinhattu (portobello?) ja friteerattua perunaa majoneesi- ja papulisukkeineen. Ainakin tässä tapauksessa tatti oli vähän sitkeänpuoleinen, etenkin tatinjalka, ja myös mauton. Ehkä sienipuolen maustekehittely oli keittiössä jäänyt kesken? Jälkimaun perusteella tuli lisäksi vaikutelma, kuin se olisi paistettu eltaantuneessa öljyssä. Lisukkeet sinällään olivat ihan OK.
Myös burgeri oli ulkonäöltään oudon viimeistelemätön. Lautasella oli itse burgeri, välissään yksi kanapihvi ja punajuuren näköistä lisuketta ja majoneesia, sekä toisessa kasassa lisukkeeksi tilatut ranskalaiset, ei muuta. Paljon houkuttelevampia burgeriannoksia on aikaisemmin muualla nähty. Maku oli sinällään OK, mutta kaukana gurmeesta. Suorastaan hinta-laatusuhde jäi aika vaatimattomaksi.
Mutta kuten todettu, ehkä tällä kertaa olimme molemmat valinneet väärin, ja joku toinen on saattanut tuollaisistakin annoksista pitää.
Palvelu oli kyllä ystävällistä ja toimivaa....
Read moreBasic food experience but way too small portion. Left hungry and needed to go to eat. Fries could use some seasoning. Also food could use some fresh idea. Has stayed in old ages. Some new ideas to spark the place. Atmosphere a bit more relaxed than burger place. Service really slow. Had to go counter to pay. Else would have needed to wait for 20min...
Read moreKävin ystäväni kanssa Memphis Hakaniemessä syömässä ja pettymys oli suuri! Ruokalista oli kovin suppea ja vain englannin kielisenä, en ymmärrä miksi! Tilasin Seoul kanaburgerin, tarjoilija kysyi, otanko kylkeen ranskalaiset vai bataattiranskalaiset, valitsin bataattiranskalaiset olettaen, että ne kuuluvat annokseen, no eivät kuuluneet, maksoivat 4 €, muutama nopeasti jäähtynyt bataattiranskalainen. Burgeri oli todella pieni, kuiva ja kanapaloissa oli kovaksi grillattuja osia! Tarjoilija ehdotti myös Strawberry daiquiria ja kertoi, että sen voi jakaa puoleksi. No tilasimme ja saimme pöytään yhden lasin ja kaksi pilliä! Paikka oli siisti, pöytiin ohjaus sujui ja henkilökunta oli kovin ystävällistä ja palvelualtista. Pöydässä jäin kaipaamaan myös lisää servettejä, pöydässä on vain yksi ruokaliina, ei muuta. Paikan saniteettitiloista on pakko myös mainita, että kun menet hotelli helpotukseen tilassa ei ole yhtään koukkua mihin voisit ripustaa laukun tai takin! Hinta ja laatu eivät kohdanneet....
Read more