Meidän työpaikan pikkujoulut järjestettiin ravintola laulumiehessä. Ruoka oli hyvää, mutta he korjasivat buffetin pois jo tunnin ruokailun jälkeen. Lisäksi meillä oli varattu paikka puoli kahdeksi yöllä, mutta he pistivät valot päälle jo ennen puolta yötä. Eivät kuulemma olleet saaneet tarpeeksi juomamyyntiä meiltä ja ehdottivat että siirrymme muuhun ravintolaan jatkamaan. Palvelu oli töykeää ja epäammattimaista. Oluttuoppi maksoi 11e ja vedestä piti maksaa buffetin korjaamisen jälkeen 3,50e pullolta. Neuvottelujen jälkeen he suostuivat laittamaan maksullisen karahvin vettä tiskille. Kahvia ei saanut kuin yhden kaadon. Kysyttäessä lisää kahvia he kertoivat kaataneensa kahvin jo pois. Henkilökunnan kanssa oli todella ikävä keskustella koska vastaus oli aina töykeä. Reklamoimme tilaisuuden jälkeen ja saimme ympäripyöreitä vastauksia. Kaiken huippu oli kyllä laskutus, missä maksuaika oli se 3pv ja kun emme maksaneet avoimen reklamaation takia ajoissa, he olivat laskeneet viivästyskoron omalla tavallaan eikä laillisella. Vuosikorkoon sijaan he yrittivät laskuttaa meiltä 200e viivästyskorkoa (vrt. Oikea laskenta 10e). Kun tiedustelin sähköpostitse asiaa en saanut vastausta. Kun soitin he sanoivat että lasku ei ole laiton ja eivätkä jaksa kuunnella jonka jälkeen iskivät luurin korvaan. En siis todellakaan voi...
Read moreJärjestimme valmistumiskaronkan ravintola Laulumiehissä. Kanapaella (pääruoka) oli oudon sitkeää, paellan "rakenne" oli kummallista ja kanaa ei ollut siinä juuri ollenkaan ja salaatit loppuivat aivan kesken. Kaikki, jotka olivat ilmoittautuneet, eivät tulleet paikalle ja sikälikin ruuan olisi pitänyt riittää. Tarjoilijat toimivat hätäisesti ja korjasivat lautasia pois, ennen kuin ihmiset olivat lopettaneet syömisen. Myös sama tapahtui viinilaseille, vaikka juomat maksettiin erikseen. Olimme varanneet (eli maksaneet tilasta) ravintolan klo 1.00 asti, mutta jo klo 0.00 tarjoilijat alkoivat korjaamaan pöytäliinoja pois, kun ihmiset vielä istuivat pöydissä juomalasien kanssa. Lasku kyllä tuli heti seuraavana päivänä ja eräpäivä heti kolmen päivän kuluttua! Kun reklamoimme edellä mainituista heti seuraavana päivänä laskun tulosta, vastausta ei kuulunut, ennen kuin soitimme ravintolaan. Vähensivät summasta nimellisen 5%, mutta siinä tavallaan myönsivät, että kaikki ei sujunut niin kuin piti. Suurin harmi tuli meille asiakkaille siinä, että juhla ei sujunut niin kuin olisimme toivoneet! Kaikki voivat arvata, voinko suositella ravintolaa...
Read moreUnderstaffed. 20 min kitchen queue they said. At 45 mins I had to leave without my order. The one person behind the counter was too busy to even give my money back in reasonable time. I must visit them again later to discuss this sorry state of things....
Read more