Illallinen oli melkoinen kokemus meidän nelihenkiselle seurueellemme. Olimme toista kertaa lyhyehkön ajan sisällä illallistamassa, mutta tämä viimeisin oli kyllä omaa luokkaansa.
Tarjoilijanamme toimi ilmeisen uusi, suomea ymmärtämätön herrasmies. Hän oli ystävällinen ja yritti varmasti parhaansa, mutta oli kyllä aivan totaalisen hukassa.
Pieni yhteenveto: Alkujuomat = kaksi drinkkiä, joista puolet läikytettynä lattialle ja asiakkaiden päälle. Yksi punaviini, jonka tarjoilemiseen meni n. 20minuuttia eikä ollut todellakaan 16cl, sekä limsa joka ei saapunut ennen kuin pääruuan kanssa huomautuksen jälkeen.
Alkuruuat= Neljästä tilatusta alkuruuasta saimme kolme.
Pääruuat= Tilasimme kaikki eri ruuat, mutta saatuamme ruuan totesimme veljeni kanssa meillä olevan lähes identtiset annokset. Veljeni oli siis saanut väärän annoksen. Emme palauttaneet, koska sekin olisi taas vienyt ikuisuuden. Lisäjuomiakin saimme odotella melkoisen ajan, eivätkä ne kooltaan edelleenkään vastanneet tilattua.
Jälkiruuat= Tilasimme jälkiruokaviinit odottelua varten, kahvit ja jälkiruuat. Ensin tulivat tipoittain kahvit yksi kerrallaan, sitten ruuat ja lopulta viinit kun asiasta oli jälleen muistutettu.
Vietimme ravintolassa n. 3h, josta suurin osa meni odotteluun ja tarjoilijan pyydystämiseen. Juomat tulivat aina yksi kerrallaan ja useimmiten jollain tavalla väärin.
Tarjoilijaa kävi sääliksi, emmekä halunneet tylyttä häntä yhtään enempää, sitä kyllä kokeneempi tarjoilija teki meidänkin puolestamme. Pääosan ajasta hän käveli edestakaisin ja yritti saada päätään kokoon. Näki että hän kärsi, mutta aina hän jaksoi olla ystävällinen asiakkaiden kanssa.
Pettymykseni kohdistuukin ravintolan johtoon. On täysin edesvastuutonta asettaa täyteen varattuun ravintolaan vain kaksi tarjoilijaa, joista toinen on täysin kyvytön tehtäväänsä. Viimeksikin odottelua tuli jonkin verran, kun paikalla oli kaksi kokenutta tarjoilijaa, mutta nyt tällä kokoonpanolla se oli suoranainen fiasko.
Syy miksi ihmiset ovat valmiita maksamaan moninkertaisen hinnan ruuasta on ravintolakokemus. Ravintolakokemuksen aikaansaamisessa tarjoilija on suuressa roolissa. Nyt tämä kokemus ei jäänyt hintansa arvoiseksi.
On mahdollista että kyseinen tarjoilija on paikkomassa oleva vuokratyöläinen, mutta tässäkin tapauksessa olisi pitänyt hankkia useampi tarjoilija.
Ruoka itsessään oli totuttuun tapaan hyvää, mutta melko ikäväksi...
Read moreWe visited this restaurant last week but we were disappointed. They have a big menu, but only Finnish. Considering this is an upscale restaurant, I was hoping the fries would taste better. The restaurant was only 1/3 full, but we were rushed away - the waitress took away our plates right after we finished the food, we didn’t want any dessert, so she just brought us the bill. Come on, we know what it means, we don’t have much money but we’re not stupid. The extra 1 star is for the 10 euro campaign that was available...
Read morePortions are small and the meat portions are pricey for their size. The meals themselves taste lovely. The Salmon soup is fantastic and among the best I’ve tried in Helsinki, however the small portion is absolutely miniscule and larger portion is adequate-ish in size, perhaps if you’re just a little hungry then it’s satisfying. However the starter portion, especially considering the price, is pathetically small.
The restaurant itself is lovely and has beautiful architecture, clearly renovated while maintaining its old and...
Read more